— Vaiti! Tämä pian päättyy. Sitten menemme minun asuntooni.
Kuningas veti nyt tosiaankin oman paitansa ylle pyhän neitsyen karkean paidan, ja hovinaistensa avulla kommaili kuningatar samaa. Sitten polvistuivat kuningas ja kuningatar valtaistuinkehyksen alle ja olivat kotvasen vaipuneina hartaisiin rukouksiin. Sillävälin painoivat muut, hallitsijaa miellyttääkseen, otsansa lattiaan. Vihdoin nousi kuningas ylös, riisui yltään pyhän paidan, tervehti arkkipiispaa ja kuningatarta ja suuntasi askeleensa kirkon ovelle. Mutta äkkiä hän, huomatessaan Bussyn, pysähtyi.
— Haa, hyvä herra, — sanoi hän, — meidän hartaudenharjoituksemme ei näytä teitä miellyttävän, koskapa ette voineet riisua yltänne kultianne ja silkkejänne, vaikka kuninkaanne on pukeutunut tomuun ja tuhkaan.
— Sire, — vastasi Bussy arvokkaasti, vaikka harmista hiukan punastuikin, — ei kukaan minua hurskaammin haluaisi ottaa osaa teidän majesteettinne hartauteen, mutta minä palaan nyt juuri pitkältä ja vaivaloiselta matkalta ja sain vasta tänä aamuna tietää teidän majesteettinne matkustaneen Chartresiin. Olen niin ollen matkustanut kaksikymmentäkaksi liöötä viidessä tunnissa, sire, ehtiäkseni ajoissa tänne. Siinä syy, miksi en ole ehtinyt vaihtaa vaatteita, eikä sitä teidän majesteettinne muuten olisi huomannutkaan, jos olisin jäänyt Parisiin sen sijaan, että nyt saavuin nöyränä liittämään rukoukseni teidän majesteettinne toivomuksiin.
Kuningasta näytti tämä vastaus tyydyttävän, mutta kun hän samalla tuli katsahtaneeksi ystäviinsä, joista eräät kohauttelivat Bussyn selityksen johdosta olkapäitään, pelkäsi hän pahoittavansa heidän mielensä, jos käyttäytyisi ystävällisesti veljensä puoltajaa kohtaan, ja meni mitään sanomatta edelleen.
— No, — virkahti herttua, — huomasitko miten Schomberg, Quélus ja Maugiron kohauttelivat olkapäitään sinun anteeksipyynnöllesi?
— Sen näin hyvinkin selvästi, — vastasi Bussy välinpitämättömästi.
— No?
— Luuleeko teidän korkeutenne, että minä tahtoisin surmata aatelismiehen kirkossa? En, sitä tehdäkseni olen liian hyvä kristitty.
Herttua meni nyt sanomaan jäähyväiset veljelleen, joka, kaiketikin pyhän neitsyen vaikutuksesta, oli verrattain myötätuntoisella mielellä ja antoi siis Anjoun herttualle luvan palata Parisiin, milloin tämä vaan halusi. Herttua ja Bussy riensivät heti ensinmainitun asuntoon.