Monsoreaun nimen kuullessaan ajatteli Bussy: onkohan mies aavistanut jotain ja lähettänyt Chicotin nuuskimaan…
— Kuulkaahan, herra Chicot, — sanoi hän, — käykää asiaan, jos haluatte. Te tiedätte, ettei meillä tässä ole montakaan minuuttia aikaa.
— Ihan oikein. Mutta muutamat minuutit riittävät kuitenkin, sillä muutamissa minuuteissa ehditään ilmaista paljo. Minä siis sanon teille, ettei minun olisi tarvinnut teiltä kysyä, kuulutteko liigaan, sillä ellette siihen vielä kuulu, tulette siihen kuitenkin pian kuulumaan syystä että hänen korkeutensa Anjoun herttua kuuluu siihen.
— Anjoun herttua! Kuka on teille sen sanonut?
— Hän itse omassa korkeassa persoonassaan. Ja niinkuin juuri äsken sanoin, ymmärrätte te hyvin, että kun kerran Anjoun herttua kuuluu liigaan, ette tekään voi olla siihen kuulumatta, te, joka olette hänen oikea kätensä. Helkkari vieköön! Pyhä liiga on tietenkin niin viisas, ettei se tyydy yksikätiseen päällikköön.
— Hyvä on, herra Chicot. Entä mitä sitten? — kysyi Bussy jo melkoista ystävällisemmällä äänellä.
— Mitäkö sitten? — toisti Chicot. — Kas, jos te tosiaankin liigaan kuulutte, taikka jos niin edes otaksutaan, niin saattaa teille käydä samoin kuin hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
— Mitä on sitten hänen kuninkaalliselle korkeudelleen tapahtunut? — huudahti Bussy.
— Hyvä herra, — vastasi Chicot, ojentautuen suoraksi ja matkien Bussyn äskeisiä eleitä, — hyvä herra, minä en pidä kysymyksistä enkä, jos suvaitsette, myöskään kysyjästä. Minä siis mielelläni näen, että teidän kanssanne menetellään samoin kuin teidän herranne kanssa viime yönä.
— Herra Chicot, — sanoi Bussy hymyillen, mikä merkitsi anteeksipyyntöä, — puhukaa, minä pyydän. Missä on Anjoun herttua?