— Niin kyllä, — sanoi Mayenne, — poistukaamme vaan. Odottele veljeämme täällä, niin menen minä järjestämään paluumatkaamme.
Sillävälin oli kuningas kirjoittanut nimensä julistuskirjan alle, jonka herra Morvilliers jo etukäteen oli laatinut, ainoa, joka, paitsi leskikuningatarta, tunsi salaisuuden. Luonteenomaisen iloisesti ojensi sitten Henrik III kynän Guisen herttualle ja, osottaen sormellaan erääseen kohtaan paperille, sanoi nenäänsä puhuen:
— Kirjoitahan, rakas serkkuni, nimesi juuri tuohon minun nimeni alle, ja sitten tulee Mayennen herttuan vuoro.
Mutta Mayennen herttua oli jo menossa rappukäytävässä ja kardinaali oli pujahtanut toiseen huoneeseen. Kuningas huomasi heidän olevan poissa ja virkkoi:
— Jätä niin ollen kynä ylihovijahtimestarillemme.
Herttua allekirjoitti, antoi kynän Monsoreaun kreiville ja aikoi poistua.
— Odotahan hiukan, — sanoi kuningas.
Ja sillä aikaa kun saapuvilla oleva aatelisto ja eri järjestöjen vanhimmat valmistautuivat allekirjoittamaan, osaksi kuninkaan oman nimikirjoituksen alapuolelle, osaksi sivulla oleviin lehtiin, joihin sitten liitettäisiin kaikki ne lehdet, jotka edellisenä iltana olivat täyttyneet ylhäisten ja alhaisten, aatelisten ja aatelittomain nimikirjoituksista, lausui kuningas Guisen herttualle:
— Serkkuni, minä otaksun, että te pääkaupunkimme turvaksi olitte aikonut muodostaa lujan armeijan liigan yhdistyneistä voimista. Tämä armeija on nyt järjestetty kaikkein sopivimmalla tavalla, sillä onhan kuningas parisilaisten luonnollinen sotapäällikkö.
— Tietenkin, sire, — vastasi herttua, tietämättä oikein itsekään, mitä sanoi.