— Kreivitär kuvittelee hänelle, että hän näki väärin.
— Siihen ei Dianalla ole voimaa.
— Ooh, kreivi! Te tunnette ehkä liian vähän naisia.
— Remy, minua aavistuttaa, että se pyöveli vielä toimeenpanee jonkin surullisen näytelmän Méridorissa. Minun kai sittenkin olisi pitänyt mennä hänen mukanaan, kun hän sitä kerran minulle ehdotteli. Silloin olisin voinut olla Dianalle avuksi.
— Kreivitär selviytyy kyllä ilman apuakin, kuten jo olen sanonut, ja sitä mieltä olen edelleenkin. Ja meidän on välttämättä tehtävä samoin. Miksi te menitte ulos vastoin selviä määräyksiä?
— Olin liian levoton. En voinut kestää.
Monsoreaulla oli omat syynsä ottaakseen uudelleen Rolandin. Hän tahtoi tulla vakuutetuksi siitä, johtuiko se sattumasta vaiko totutusta tavasta, että tuo älykäs eläin oli kuljettanut hänet aina puiston muurille saakka. Hän tietysti antoi Rolandin mennä sinne, minne se halusi. Ja hevonen kulkikin ratsastajan odotuksen mukaisesti. He lähestyivät nopeasti Méridoria, eikä kestänyt kauvan, ennenkuin kreivi oli päässyt muurin juurelle samaan paikkaan, mihin edellisenäkin iltana oli joutunut.
Nyt siellä kuitenkin oli ihan hiljaista. Ei mitään hirnuntaa kuulunut eikä mitään muuta hevosta näkynyt.
Monsoreaun kreivi hyppäsi alas satulasta. Mutta ettei hänen ainakaan tällä kertaa tarvitsisi palata jalkaisin takaisin, kääri hän ohjat kätensä ympärille ja kiipesi muurille. Kaikki oli hiljaista niin hyvin muurin sisä- kuin ulkopuolellakin.
Kreivi huomasi tarkoituksettomaksi vainuta ihmisiä, jotka tiesivät tulleensa huomatuiksi, ja jotka, epäilemättä pelästyneinä hänen eilisiltaisesta näkemisestään, olivat keskeyttäneet kohtaamistilaisuutensa tai olivat siihen tarkoitukseen valinneet jonkin toisen paikan. Hän nousi senvuoksi uudelleen ratsunsa selkään ja saapui pian Méridorin linnan portille.