— Teillä siis oli jotakin luvatonta tekeillä? — jatkoi kreivi ja alkoi tulla kärsimättömäksi.
— Sitä en voi kieltääkään.
— Kun minä nyt tarkemmin ajattelen, niin te teette minusta pilkkaa, — huusi kreivi kalveten, — ja olette tehnyt sitä jo neljännestunnin ajan.
— Te erehdytte, hyvä herra, — selitti Saint-Luc, katsahti kelloonsa ja löi Monsoreauhon katseen, joka sai tämän säpsähtämään, rajusta luonnostaan huolimatta, — te erehdytte, sillä sitä on kestänytkin jo kahdenkymmenen minuutin ajan.
— Mitä, te loukkaatte minua, herra! huudahti kreivi.
— Luuletteko sitten, että ette itse loukkaa minua noilla kiusottavilla kysymyksillänne?
— Aah, nyt minä näenkin selvästi!
— Onpa ihme nähdä selvästi kello kymmenen aikaan aamulla! Mitä te sitten näette? Sanokaa!
— Näen, että te olette yksissä tuumissa petturin kanssa, sen, konnan, jota en eilen päässyt surmaamaan.
— Mitä nyt! — sanoi Saint-Luc. — Se on minun ystäväni.