— Kuka tietää? — sanoi Chicot.
— Olen varma siitä, että hän tulee tänne veljeni lähettiläänä, sillä niinhän kaikissa kapinoissa tapahtuu. Ne muistuttavat sameata vettä, jossa asianomaiset kalastavat itselleen kaikenlaisia etuja. Hän on ihan varmasti lietsonut kapinaa ja sillä muka hankkinut suojeluskirjan tullakseen loukkaamaan minua.
— Kuka tietää? — virkkoi Chicot taas.
— Vielä, — jatkoi Henrik, kävellen epävakaisin askelin, — voi asia olla niinkin, että hän tulee vaatimaan minulta takaisin tiluksiaan, joiden tulot minä olen pidättänyt. Siinä olen ehkä menetellyt hieman väärin, kun minä oikeastaan en voi syyttää häntä mistään rikoksesta.
— Kuka tietää? — toisti Chicot vieläkin.
— Sinä kiukustutat minua tuolla ainaisella vatkutuksellasi: kuka tietää? — huudahti Henrik.
— No, luuletko sitten itse huvittavasi muita ainaisilla kysymyksilläsi?
— Mutta tokihan tavallisesti jotain vastataankin.
— Mitä minun sitten pitäisi vastata? Juuri sinä itse kiusotat minua tyhmillä kuvitteluillasi.
— Herra Chicot…