Chicot nousi istualleen ja virkkoi:
— Olkaa vaiti, te muut siellä alhaalla. Antakaa minun puhujani jatkaa. — Jatka vaan, poikani Quélus, jatka! Sinä olet jo sanonut paljo kaunista ja totta, mutta sinulla on vieläkin enemmän sanottavana. Jatka!
— Chicot, sinä olet, kuten useimmiten muulloinkin, oikeassa. Niin, minä tahdon jatkaa sanoakseni hänen majesteetilleen, että hetki on nyt tullut, jolloin kuningasvallan on saatava ne uhrit, joista äsken puhuimme. Niitä esteitä vastaan, jotka vähitellen ympäröivät koko kuninkuuden, tulee käymään neljä miestä, tietoisina siitä että te, sire, heitä innostatte ja että jälkimaailma tulee heitä kunnioittamaan.
— Mitä sinä puhut, Quélus? — kysyi kuningas, ollen yhtä levoton kuin ihastuksissaankin. — Keitä ne neljä miestä ovat?
— Minä ja nämä ylimykset, — vastasi tuo nuori mies ylpeydentunteella, joka valtaa ihmisen silloin kun tämä uhrata henkensä aatteensa puolesta. — Minä ja nämä ylimykset tahdomme uhrata itsemme…
— Mitä tarkoitusta varten?
— Teidän pelastukseksenne.
— Lorua! Poikamaisuutta vain! — huudahti Henrik.
— Voi, sire! Siinä juuri on muuan yleisen ennakkoluulon ilmaus. Ja teidän majesteettinne hyvyys meitä kohtaan on niin suuri, ettemme sano sitä missään muussa muodossa. Mutta, sire, me näemme sen. Puhukaa, sire, kuin kuningas, elkääkä kuten poroporvari. Elkää olko uskovinanne, että Maugiron inhoo Antraguetia, että Livarot on kiusaksi Schombergille, että d'Epernon kadehtii Bussya ja että Quéluksella on halu käydä Ribeiracin kimppuun. Ei, ei! He ovat kaikki nuoria, kunniallisia ja jalomielisiä. He voisivat kaikki rakastaa toisiansa kuin veljiä. Ei mikään yksityinen riita saa meitä tarttumaan miekkaan. Mutta Ranska on eripurainen Anjoun kanssa. Me käymme tätä tietä kuin kuningasvallan puolesta taistelijat liigan sotureita vastaan. Me saavumme teidän luoksenne ja sanomme: siunatkaa meitä, armollinen herra, hymyilkää niille, jotka käyvät kuolemaan teidän edestänne. Teidän siunauksenne voi ehkä tuottaa heille voiton, teidän hymyilynne voi tehdä kevyeksi heidän kuolemansa.
Kyyneliin heltyen avasi Henrik sylinsä Quélukselle ja noille toisille ja puristi heitä kaikkia rintaansa vasten.