— Herra kreivi, — vastasi Bussy, — te tiedätte, että minä palvelen Anjoun herttuaa ja että henkeni ja miekkani ovat hänen. Kuningas, jolle en koskaan ole tehnyt mitään pahaa, kantaa kaunaa minua vastaan ja on aina käyttänyt tilaisuutta hyväkseen sanoakseen tai tehdäkseen minulle jotain loukkaavaa. Juuri huomenna, — Bussy alensi äänensä, — sanon sen teille, mutta vain teille, ymmärrättehän… huomenna aion senvuoksi uskaltaa panna henkeni alttiiksi nöyryyttääkseni Henrik Valoisilaista hänen suosikkiensa persoonassa.
— Oletteko siis päättänyt alistua kaikkiin niihin seurauksiin, joita voi johtua uskollisuudestanne herttualle?
— Olen.
— Tiedättekö ehkä, mihin se kaikki voi johtaa?
— Tiedän, missä aion pysähtyä. Ja niin paljo kuin minulla olisi syytä moittia kuningasta, en kuitenkaan koskaan tule nostamaan kättäni herran voideltua kohti. Annan toisten tehdä, niinkuin parhaaksi katsovat, ja ketään loukkaamatta puolustan Anjoun herttuata, jos häntä jokin vaara uhkaa.
Monsoreaun kreivi oli hetken ääneti. Sitten hän laski kätensä Bussyn olalle ja sanoi:
— Paras kreivini, Anjoun herttua on raukka ja uskoton ihminen ja hän voi pelkästä epäluulosta tai pelosta uhrata uskollisimman palvelijansa, hartaimman ystävänsä. Luopukaa hänestä. Kuulkaa ystävän neuvoa: oleksikaa huomenna maatilallanne Vincennesissä eli missä muualla hyvänsä, mutta elkää ottako osaa juhlakulkueeseen.
Bussy katseli tarkkaavaisesti Monsoreauta.
— Hm! — murahti hän. — Miksi sitten itse kuulutte herttuan puoluelaisiin?
— Koska minä kunniaani koskevista syistä häntä vielä vähän aikaa tarvitsen.