Syntyi hetken väliaika.
Huojuvin polvin, ruumis seinässä kiinni, käsivarsi taivutettuna ja miekankärki alaspainettuna seisoi Bussy ja katseli ympärilleen.
Seitsemän miestä virui lattialla, yhdeksän taistelijaa oli vielä jälellä.
Bussy laski niiden luvun muutamassa silmäyksessä. Mutta nähdessään yhdeksän miekkaa välähtelevän, kuullessaan Monsoreaun yllyttävän miehiään, tuntiessaan jalkainsa liukahtelevan veressä tuntui tuosta urhoollisesta sankarista, joka ei koskaan ollut tuntenut pelkoa, siltä kuin tuntuisi kuoleman kuva uhkaavana siinä hänen edessään ja viittaili hänelle kamalin irvistyksin.
— Yhdeksästä, — ajatteli hän, — voin tosin vielä surmata viisi, mutta jälellejäävät neljä tulevat surmaamaan minut. Voimani saattavat riittää vielä kymmeneksi minuutiksi. Hyvä on! Näinä kymmenenä minuuttina tahdon minä tehdä sellaista, mitä ainoakaan ihminen ei vielä ole tehnyt — eikä tule tekemään.
Riisuttuaan viittansa ja käärittyään sen kuin kilveksi vasemman käsivartensa ympärille, syöksähti hän keskelle huonetta, ikäänkuin ei hänen arvolleen soveltuisi enää taistella suojassa. Siinä hän kohtasi joukon miekkoja, ja niiden kanssa hänen miekkansa terä kiemurteli kuin kyy. Kolme kertaa oli hän hyökännyt, kolmasti oli hänen miekkansa sattunut, ja haalea verivirta valui pitkin miekanterää hänen rystyilleen. Sillä aikaa oli hän väistänyt parikymmentä vimmattua iskua. Hänen viittansa oli repeytynyt rääsyiksi.
Murhamiehet vaihtoivat taistelutapansa, nähtyään yhden toverinsa kaatuvan ja kolmannen peräytyvän. He lakkasivat käyttämästä miekkojaan. Toiset ahdistivat häntä pyssyjensä perillä, toiset laukaisivat pistoolinsa, jotka vielä olivat olleet laukaisematta, mutta hän väisti taitavasti kuulat joko heittäytymällä sivulle tai kumartumalla alas. Tuona ratkaisevana hetkenä näytti hänen olentonsa moninkertaistuneen, sillä hän ei ainoastaan nähnyt, kuullut ja toiminut, vaan hän myöskin arvasi vainoojiensa salaisimmat ajatukset.
Hänet valtasi nyt ajatus, että hän, jos surmaisi Monsoreaun, tulisi taistelu päättymään. Senvuoksi hän hakikin tätä murhamiestensä seasta. Mutta tämä, ollen yhtä rauhallinen kuin Bussy oli kiihkeä, tyytyi vain lataamaan pistooleita miehilleen tai laukaisi niitä taistelijain takaa.
Mutta Bussylle oli helppoa raivata tietään. Hän hyökkäsi roistojen keskeen, jotka samassa peräytyivät, niin että hän oli kasvot vastatusten Monsoreaun kanssa. Tämä tähtäsi ja ampui Bussyä kohti laukauksen. Kuula sattui Bussyn miekan terään ja taittoi sen pari tuumaa kahvan yläpuolelta.
— Aseeton! — huusi Monsoreau. Aseeton! Bussy peräytyi pari askelta ja tarttui miekkansa katkenneeseen terään. Silmänräpäyksessä oli se hänellä kädessään, nenäliina sen suojaksi käärittynä.