Sen sanottuaan laskivat he kaikki kätensä Bussyn ruumiille.
— Mutta, huomautti Livarot, — meitä on nyt vain kolme neljää vastaan.
— Niin on, — vastasi Antraguet, — mutta me emme ole tehneet murhaa, me, ja jumala antaa viattomille voimaa.
— Jää hyvästi, Bussy! — huusivat he kaikki. Kauhun jähmetyttäminä läksivät he tästä kirouksen talosta. He olivat saaneet selvän muistutuksen kuolemasta ja tunteneet sitä epätoivon tunnetta, joka moninkertaistuttaa voimat, tuota jaloa harmistumista, mikä ylentää ihmisen hänen maallista olemustaan korkeammalle.
He raivosivat tiensä ihmisjoukon halki, joka hetki hetkeltä oli lisääntynyt. Kohtauspaikalle päästyään, huomasivat he vastustajainsa jo olevan siellä. Harmissaan siitä, että olivat jääneet viimeisiksi, jouduttivat he kulkuaan.
— Hyvät herrat, — lausui Quélus, tervehtien ylhäisen ylenkatseellisesti, — meillä on ollut kunnia odottaa teitä.
— Suokaa anteeksi, arvoisat herrat, — vastasi Antraguet. — Me olisimme olleet täällä jo ennen teitä ellei yksi tovereistamme olisi viipynyt.
— Niin, herra Bussy puuttuu, — virkkoi d'Epernon. — Mahtaa olla vaikeata saada häntä tänään hereille.
— Me olemme jo odottaneet ja voimme kai vieläkin hetkisen odottaa, — sanoi Schomberg.
— Bussy ei tule, — vastasi Antraguet. Hämmästys levisi nyt kaikkien kasvoille. Vain, d'Epernonin kasvot näyttivät hieman erilaisilta.