Kreivitär asettui aivan Monte-Criston eteen. Hänen kädessään oli vielä osa rypäleterttua.
— Ottakaa, sanoi hän.
— Minä en koskaan syö muskattirypäleitä, vastasi Monte-Cristo aivan kuin heidän välillään ei olisi ollut kysymys mistään muusta kuin siitä.
Kreivitär heitti epätoivoisella liikkeellä tertun lähinnä olevaan pensaikkoon.
— Taipumaton! mutisi hän.
Monte-Cristo pysyi tyynenä, ikään kuin moite ei olisi kohdistunutkaan häneen.
Samassa riensi Albert heidän luokseen.
— Äiti, sanoi hän, — on tapahtunut suuri onnettomuus!
— Mitä on tapahtunut? kysyi kreivitär suoristaen ryhtinsä, aivan kuin olisi herännyt unesta todellisuuteen. — Sanoitko, että on tapahtunut onnettomuus? Niin, onnettomuutta voi todellakin odottaa.
— Herra de Villefort on täällä.