— Ja rakastaa teitä yhtä paljon kuin ennenkin, rakas lapsi?
— Niin, huokasi Valentine, — hän rakastaa minua paljon.
— Kukapa ei teitä rakastaisi! Entä mikä äidinäitiänne vaivaa?
— Hän on kummallisen hermostunut ja nukkuu levottomasti. Hän väitti tänä aamuna, että hänen sielunsa oli liidellyt ruumiin yläpuolella ja nähnyt sen nukkuvan. Sehän on kuumehoureilua. Hän väitti, että haamu oli tullut huoneeseen ja kilistänyt pöydällä olevaa lasiakin.
— Kummallista, sanoi lääkäri. — Minä en tietänyt, että rouva Saint-Méran näki näkyjä.
— Ensi kerran minäkin hänet tällaisena näin, sanoi Valentine, — ja oikein säikähdin tänä aamuna, luulin hänen tulleen hulluksi. Tunnettehan isäni, herra Avrigny, hän on hyvin vakava mies; no niin, isäänikin se teki hyvin syvän vaikutuksen.
— Saammepahan nähdä, sanoi Avrigny. — Kertomuksenne tuntuu hyvin omituiselta.
Notaari tuli markiisittaren huoneesta. Valentinelle mentiin ilmoittamaan, että hänen äidinäitinsä oli yksin.
— Menkää hänen luokseen, sanoi hän lääkärille.
— Entä te?