— No, oletteko vaimoonne tyytyväinen? kysyi nuori tyttö surullisesti.
— Rakas Valentine, "olen"-sana ei riitä vastaukseksi.
— Sanokaa se kuitenkin.
Valentine oli painanut huulensa lähemmäksi ristikkoa, ja hänen sanansa yhdessä raikkaan henkäisyn kanssa leyhyivät Morrelin huulille.
— Näkemiin, sanoi Valentine erottautuen tästä onnestaan, — näkemiin!
— Saanhan teiltä kirjeen?
— Saatte.
— Kiitos, rakas vaimoni! Näkemiin.
Kuului viattoman lentosuudelman ääni, ja Valentine katosi lehmuksien suojaan.
Morrel kuunteli, kunnes ei enää kuulunut tytön hameen kahinaa pensastossa eikä hänen askeliaan hiekkakäytävällä. Sitten hän nosti silmänsä taivasta kohden ja hymyili kiittäen taivasta siitä, että sai osakseen näin suuren rakkauden.