Hyvillään katseli Noirtier nuoren miehen jaloja ja avomielisiä kasvoja, mutta kun Morrel oli lopettanut, sulki hän useaan kertaan silmänsä, minkä tiedämme merkinneen kieltävää vastausta.
— Eikö? sanoi Morrel. — Ette siis hyväksy tätä toistakaan ehdotusta?
— En sitä hyväksy, ilmaisi vanhus.
— Mutta mitä sitten teemme? kysyi Morrel. — Rouva Saint-Méranin viimeiset sanat ovat olleet, että hänen tyttärentyttärensä häitä ei saa viivyttää. Pitääkö minun sallia se?
Noirtier pysyi liikkumattomana.
— Nyt ymmärrän, sanoi Morrel, — minun pitää odottaa.
— Niin.
— Mutta asioiden lykkääminen on meille turmioksi, lausui nuori mies. — Valentine on yksinään, ja hänet pakotetaan tottelemaan niin kuin lapsi pakotetaan. Uskokaa minua, ei ole mitään muuta keinoa kuin ne kaksi, jotka jo mainitsin. Suokaa anteeksi, että nuori mies puhuu teille tällä tavoin. Sanokaa, kumpaa pidätte edullisempana. Sallitteko, että neiti Valentine luottaa kunniasanaani ja toimii lupauksensa mukaan.
— En.
— Pitääkö siis minun mennä herra d'Epinayn luo?