— Mikä onnettomuus! sanoi Franz. — Tätä lukiessani on minulle antanut voimia se toivo, että viimeinkin saan tietää, kuka surmasi isäni! Hyvä herra, sanoi hän kääntyen Noirtier'n puoleen, tehkää voitavanne, minä rukoilen … koettakaa minulle ilmoittaa, selittää, kuka…
— Kyllä, ilmaisi Noirtier.
— Neiti, neiti! huudahti Franz. — Isoisänne on luvannut ilmaista minulle tuon miehen… Auttakaa minua … tehän häntä ymmärrätte … auttakaa minua.
Noirtier loi katseensa sanakirjaan.
Franz otti sen ja luetteli kaikki kirjaimet M:ään asti.
Tämän kirjaimen kohdalla vanhus vastasi myöntävästi.
— M! kertasi Franz.
Nuoren miehen sormet kulkivat sanasta sanaan. Mutta joka sanan kohdalla Noirtier'n katse vastasi kieltävästi. Lopulta Franz saapui sanaan: minä.
— Niin, ilmaisi vanhus.
— Te! huudahti Franz, ja hänen hiuksensa nousivat kauhusta pystyyn. — Te herra Noirtier! Tekö surmasitte isäni?