Hänen ympärillään vääntelehtivät palikaarit kuolintuskissa; pari kolme, jotka eivät olleet lainkaan tai vain lievästi haavoittuneet, hyppäsi ikkunoista ulos. Samassa särjettiin permanto altapäin kokonaan. Isäni vaipui toiselle polvelleen. Samassa ojentui häntä kohti kaksikymmentä kättä heiluttaen miekkoja, pistooleja, tikareita; kaksikymmentä miestä hyökkäsi äkkiä yhden kimppuun, ja isäni hukkui tulipyörteeseen, jonka nämä karjuvat hirviöt olivat sytyttäneet, aivan kuin helvetti olisi auennut hänen jalkojensa alla.
Tunsin kaatuvani. Äitini oli pyörtynyt.
Haydéen molemmat käsivarret vaipuivat alas, ja hän katsoi kreiviin aivan kuin kysyäkseen, oliko tämä tyytyväinen hänen tottelevaisuuteensa.
Kreivi tuli hänen luokseen, tarttui hänen käteensä ja sanoi uuskreikankielellä:
— Lepää, rakas lapsi, ja muista, että Jumala elää ja että hän rankaisee rikolliset.
— Mikä kamala kertomus! sanoi Albert kauhistuen Haydéen kalpeutta. — Olen pahoillani siitä, että olen ollut näin säälimättömän epähieno.
— Kyllä hän siitä tointuu, sanoi Monte-Cristo. Hän laski kätensä Haydéen päälaelle ja sanoi:
— Haydée on urhoollinen tyttö, ja hänelle tuottaa joskus helpotusta kun hän saa kertoa kärsimyksistään.
— Siksi, että kärsimykseni muistuttavat minua sinun hyvistä töistäsi, sanoi nuori tyttö.
Albert katsoi uteliaana häneen, sillä Haydée ei ollut vielä kertonut sitä, mitä hän halusi tietää, nimittäin kuinka hän oli joutunut kreivin orjattareksi. Haydée näki saman toivomuksen sekä kreivin että Albertin katseessa.