— Mitä!
— Niin, asiasta kannattaa ottaa selko, ja minä otan.
— Mutta mistä tahdotte tässä ottaa selkoa? kysyi Albert aivan suunniltaan. — Ellette usko, että uutisella tarkoitetaan isääni, sanokaa se suoraan; jos taas uskotte, että se tarkoittaa häntä, on teidän annettava minulle hyvitys.
Beauchamp katsoi Albertiin huulillaan hänelle ominainen hymy, joka voi ilmaista kaikkia eri tunteita.
— Hyvä herra, sanoi hän, — koska sellaista nimitystä tällaisissa tapauksissa on käytettävä meidän välillämme; jos olette tullut vaatimaan minulta hyvitystä, ei teidän olisi pitänyt puhua minulle ystävyydestä ynnä muista kauniista tunteista, jota puhetta olen kärsivällisesti kuunnellut puolen tunnin ajan. Tälläkö tapaa meidän siis tästä lähtien on keskusteltava? Puhukaa!
— Niin on, ellette peruuta tuota katalaa syytöstä!
— Suvaitkaahan odottaa hetkinen. Pois kaikki uhkaukset, herra Mondego, vicomte de Morcerf. En siedä sellaista vihollistenikaan taholta, saati sitten ystävieni. Tahdotteko siis, että minun pitää peruuttaa tämä kapteeni Fernandia koskeva uutinen, jota kautta kunniani en ole kirjoittanut?
— Niin tahdon! sanoi Albert, joka ei enää voinut hillitä itseään.
— Muussa tapauksessa siis taistelemme? jatkoi Beauchamp tyynesti niin kuin tähänkin asti.
— Niin! Albert korotti ääntään.