— Jos jollakin keinoin voisin puhaltaa ilmaa hänen keuhkoihinsa, niin ehkä voisin estää tukehtumisen, sanoi Avrigny katsellen ympärilleen. — Mutta minulla ei ole mitään keinoa!
— Herra tohtori, älkää antako minun tällä tavoin kuolla! huusi Barrois. — Minä kuolen, hyvä Jumala, kuolen!
— Höyhen, höyhen! huusi tohtori.
Hän näki sellaisen pöydällä.
Hän koetti pistää sen sairaan suuhun, joka kouristusten aikana turhaan koetti oksentaa. Mutta Barrois'n hampaat olivat niin lujasti puristautuneet yhteen, että höyhentä ei saatu menemään niiden välistä.
Barrois sai hermokouristuksen, joka oli edellistä kovempi. Hän oli vaipunut leposohvalta permannolle ja jäykistyi siinä.
Tohtori jätti hänet kouristusten valtaan, koska ei mitenkään voinut niitä estää, ja meni Noirtier'n luo.
— Miten voitte? kysyi hän äkkiä tältä hiljaa. — Hyvinkö?
— Niin.
— Onko vatsanne kova? Pehmeäkö?