— Apteekin oppilas, joka tuli mukanani.
— Juokaa.
— Mahdotonta, se tuli liian myöhään. Kurkkuani kouristaa! Minä tukehdun! Voi sydäntäni! Voi päätäni!… Mikä kamala tuska… Täytyykö minun kauankin näin kärsiä?
— Ei, ei, sanoi tohtori, — kohta ette kärsi enää.
— Minä ymmärrän, sanoi onneton palvelija. — Jumala, armahda minua!
Ja kiljaisten hän kaatui taaksepäin kuin salaman iskemänä.
Avrigny laski kätensä hänen sydämelleen ja pani peilin hänen suunsa eteen.
— No? kysyi Villefort.
— Tuokaa tänne pian orvokkisiirappia keittiöstä.
Villefort poistui heti.