Villefort peräytyi kolme askelta, risti kätensä ja sanoi katsellen ruumista syvästi säälien:
— Kuollut niin äkkiä!
— Niin, äkkiä, eikö totta? sanoi Avrigny. — Mutta eihän se mahda teitä kummastuttaa. Herra ja rouva Saint-Méran kuolivat molemmat yhtä äkkiä. Teidän talossanne kuollaan äkkiä, herra Villefort!
— Mitä! huudahti prokuraattori kummastuen ja kauhistuen. — Joko tuo entinen ajatus jälleen palaa mieleenne!
— Yhä uudelleen, sanoi Avrigny juhlallisesti, — eikä se ole hetkeäkään mielestäni poistunutkaan. Ja ettette luulisi minun tällä kertaa erehtyvän, niin kuulkaa tarkkaan sanojani, herra Villefort.
Villefort vapisi suonenvedontapaisesti.
— On olemassa eräs myrkky, joka tappaa melkein jälkeä jättämättä. Minä tunnen tuon myrkyn erinomaisen hyvin. Olen tutkinut kaikkia sen aikaansaamia ilmiöitä ja tuloksia. Tunsin myrkyn vaikutuksen äsken Barrois'ssa aivan samoin kuin tunsin sen rouva Saint-Méranissakin. Tästä myrkystä saa eräällä keinolla varmuuden. Jos lakmuspaperi on tehty punaiseksi jollakin hapolla, palauttaa tämä myrkky siihen entisen sinipunervan värin, ja se muuttaa orvokkisiirapin viheriäksi. Meillä ei ole lakmuspaperia, mutta tuossa tuodaan pyytämääni orvokkisiirappia.
Käytävästä kuului askelia. Tohtori raotti ovea, otti kamarineidon käsistä kupin, jonka pohjalla oli pari kolme lusikallista siirappia, ja sulki oven.
— Katsokaa, sanoi hän kuninkaalliselle prokuraattorille, jonka sydän sykki kuuluvasti, — tässä on orvokkisiirappia, ja tässä karahvissa on jäljellä samaa mehuvettä, jota herra Noirtier ja Barrois yhdessä ovat juoneet. Jos mehuvesi on puhdasta ja vaaratonta, siirappi säilyttää värinsä. Jos mehuvesi on myrkytettyä, niin siirappi muuttuu viheriäiseksi. Katsokaa!
Tohtori kaatoi hitaasti muutaman pisaran mehuvettä kuppiin ja sen pohjalle syntyi heti aivan kuin pilvi, joka vähitellen muuttui siniseksi, siitä safiirinsiniseksi, sitten opaalinväriseksi ja lopulta smaragdinvihreäksi.