— Hän tunnustaa minut pojakseen.
— Hyvä isä, kunnon isä, paras isä maailmassa! sanoi Caderousse pyörittäen käsiensä välissä lautasta.
— Näethän, etten salaa sinulta mitään.
— Et, ja luottamuksesi kohottaa arvoasi silmissäni. Ja isäsi on siis rikas, upporikas?
— Luultavasti. Hän ei itsekään tiedä, kuinka rikas hän on.
— Onko se mahdollista?
— On. Minä sen kyllä huomaan, kun käyn hänen luonaan. Eilen toi eräs pankin virkamies hänelle viisikymmentätuhatta frangia salkussa, joka oli yhtä suuri kuin sinun ruokaliinasi; eilen eräs pankkiiri toi hänelle satatuhatta frangia kullassa.
Caderousse aivan ällistyi. Andrean sanat soivat hänen korvissaan metallikkaina, ja hän oli kuulevinaan kultarahojen kilinää.
— Ja sinä käyt usein tuossa talossa? kysyi hän viattomasti.
— Voin mennä sinne milloin vain tahdon.