Mies, joka äsken oli seisonut kääntökivellä, käveli nyt edestakaisin kadulla. Mutta hän ei kreivin ihmeeksi näyttänyt vähääkään välittävän ohikulkijoista, joita tuli Champs-Elysees'tä pitkin tai Saint-Honorésta päin. Hän tuntui pitävän silmällä ainoastaan kreivin asuntoa, ja kaikkien hänen liikkeittensä tarkoituksena oli vain nähdä, mitä kreivin asunnossa tapahtui.
Monte-Cristo löi äkkiä kädellään otsaansa, ja hymy nousi hänen huulilleen.
Sitten hän sanoi hiljaa lähestyen Alia:
— Jää tänne ja pysy piilossa, äläkä astu sisään, vaikka kuulisit mitä tahansa, ellen kutsu sinua nimeltäsi.
Ali nyökkäsi.
Sitten kreivi otti eräästä kaapista sytytetyn kynttilän, ja juuri sinä hetkenä, kun varas oli täydessä työssä, hän avasi hiljaa oven, pidellen kynttilää niin, että sen valo osui hänen kasvoihinsa.
Ovi aukeni niin hiljaa, että varas ei sitä kuullut. Mutta ihmeekseen hän huomasi huoneessa valoa.
Hän kääntyi.
— Hyvää iltaa, herra Caderousse, sanoi Monte-Cristo. — Mitä hittoa te täällä teette tähän aikaan?
— Apotti Busoni! huudahti Caderousse.