— Albert kertoo kyllä teille, minkä neuvon annoin hänelle, lausui kreivi. — Nyt olen juuri päättämässä ikävintä aamupäivää, mikä minulla koskaan on ollut.
— Mitä te teette? kysyi Albert. — Näytätte järjestelevän papereitanne.
— Papereitaniko? En, Jumalan kiitos! Paperini ovat aina mallikelpoisessa kunnossa, sillä minulla ei koskaan ole sellaisia. Järjestän herra Cavalcantin papereita.
— Herra Cavalcantinko? kysyi Beauchamp.
— Ettekö tiedä, että kreivi on sen nuoren miehen suojelija? sanoi Morcerf.
— En suinkaan, ymmärtäkäämme toisiamme oikein, sanoi Monte-Cristo. — Minä en suojele ketään, herra Cavalcantia kaikkein vähimmin.
— Hänhän menee minun sijastani aivan kohta naimisiin neiti Danglars'in kanssa. Arvaattehan, sanoi Albert koettaen hymyillä, — että se tuottaa minulle suurta surua.
— Mitä! Meneekö Cavalcanti neiti Danglars'in kanssa naimisiin? huudahti Beauchamp.
— Ettekö sitä tiedä! Tuletteko siis maailman toisesta äärestä, huudahti kreivi. — Te, maineen aviomies, ette siitä tiedä? Eihän Pariisi tällä haavaa muusta puhukaan.
— Ja tekö, kreivi, olette tämän avioliiton saanut aikaan? kysyi Beauchamp.