— Tarvitsette siis ainoastaan kahdeksan tuntia päästäksenne kahdenkymmenen peninkulman päähän?
— Siinähän on runsaasti aikaa, sanoi Monte-Cristo.
— Te saatte todellakin ihmeitä aikaan, kiidättehän nopeammin kuin rautatiejuna, jota ei Ranskassa kylläkään ole vaikea voittaa, mutta te olette vielä nopeampi kuin lennätin.
— Kun joka tapauksessa tarvitsemme ainakin seitsemän tai kahdeksan tuntia päästäksemme perille, niin olkaa täsmällinen, sanoi kreivi.
— Olkaa rauhassa, minulla ei ole muuta tehtävää kuin valmistautua matkakuntoon.
— Siis kello viisi tavataan.
— Kello viisi.
Albert lähti. Nyökättyään hänelle hymyillen hyvästiksi Monte-Cristo vaipui hetkeksi syviin mietteisiin. Sitten hän pyyhkäisi kädellään otsaansa ikään kuin karkottaakseen unelmat ja soitti kelloa.
Kun kreivi oli lyönyt kaksi kertaa kelloon, astui Bertuccio sisään.
— Herra Bertuccio, sanoi hän, — lähdenkin Normandiaan jo tänä iltana. Kello viiteen asti on teillä kylliksi aikaa. Lähettäkää sana ensimmäisen pysähdyspaikan tallirengeille. Herra Morcerf tulee seurassani. Menkää!