— En, vastasi Albert kylmästi. — Tämä on sellainen tapaus, jossa tietyt henkilöt on otettava vastaan, ellei tahdo esiintyä pelkurina.
— Mitä minusta tahdotte?
— Minä tahdon, sanoi Albert lähestyen ja ollen muka huomaamatta Cavalcantia, joka nojautui lieden reunaan, — tahdon määrätä kohtaamispaikan jossakin syrjäisessä kolkassa, jossa kukaan ei meitä kymmenen minuutin aikana häiritse, en muuta. Sinne tulleista kahdesta jää toinen paikalle.
Danglars kalpeni, Cavalcanti liikahti. Albert kääntyi nuoren miehen puoleen sanoen:
— Tulkaa te, herra kreivi, jos mielenne tekee, teillä on siihen oikeus, sillä kuuluttehan melkein perheeseen, ja minä suostun tällaisiin kohtauksiin jokaisen kanssa, jonka mieli tekee.
Cavalcanti katsoi kummastuneena Danglars'iin, joka ponnistaen voimansa nousi ja lähestyi nuoria miehiä. Albertin hyökkäys Andreaa vastaan saattoi asian toiselle tolalle, ja Danglars toivoi, että Albertin käynnillä olikin toinen syy kuin mitä hän oli olettanut.
— Jos tulette tänne etsimään riitaa tämän herran kanssa siksi, että olen antanut hänelle etusijan teidän rinnallanne, sanoi hän Albertille, — niin sanon jo edeltä käsin, että nostan tästä oikeudenkäynnin.
— Erehdytte, sanoi Albert alakuloisesti hymyillen, — en puhu vähääkään avioliitosta enkä kääntynyt herra Cavalcantin puoleen minkään muun vuoksi kuin siksi, että hän näytti haluavan sekaantua keskusteluumme. Sitä paitsi olette oikeassa, etsin tänään riitaa kaikkien kanssa. Mutta olkaa rauhassa, herra Danglars, etusija kuuluu teille.
— Hyvä herra, sanoi Danglars suuttumuksesta ja pelosta kalveten, — huomautan teille, että jos tielleni osuu vihainen koira, niin tapan sen, enkä tee siinä väärin, teen päinvastoin palveluksen yhteiskunnalle. Jos olette raivoissanne ja aiotte purra minua, ilmoitan jo edeltäpäin, että tapan teidät säälimättä. Onko minun syyni, jos isänne on häpäissyt nimensä?
— On, raukka, huusi Morcerf, — se on sinun syysi!