— Kreivi Monte-Cristo, teidän oma ystävänne.
— Käskikö kreivi Monte-Cristo teidän kirjoittaa Janinaan?
— Käski, ja minä kirjoitin. Tahdotteko nähdä kirjeeni, voin ne teille näyttää.
Albert ja Beauchamp katsoivat toisiinsa.
— Hyvä herra, sanoi Beauchamp, joka tähän asti ei vielä ollut puhunut mitään, — te siis syytätte kreivi Monte-Cristoa, joka ei ole Pariisissa eikä voi itseään puolustaa.
— En syytä ketään, sanoi Danglars, — kerron vain, kuinka asian laita on, ja olen valmis toistamaan kaiken kreivi Monte-Criston läsnä ollessa.
— Tietääkö kreivi, minkä vastauksen saitte?
— Näytin hänelle kirjeen.
— Tiesikö hän, että isäni ristimänimi oli Fernand ja hänen sukunimensä Mondego?
— Tiesi, sillä olin maininnut sen hänelle jo aikoja sitten. En ole tässä asiassa tehnyt sen enempää, kuin jokainen muu minun sijassani olisi tehnyt; ehkä olen tehnyt vähemmänkin. Kun tämän vastauksen saatuani isänne tuli kreivi Monte-Criston kehotuksesta pyytämään tytärtäni vaimoksenne, niin kuin tapana on silloin, kun asioista tahdotaan päästä selvyyteen, vastasin hänelle kieltävästi. Tein sen antamatta mitään selitystä, tekemättä asiaa julkiseksi. Miksi olisinkaan siitä nostanut melua? Mitä herra Morcerfin kunnia tai häpeä minuun kuuluu? Eihän siitä arvopaperien hinta nouse tai laske.