— Olen kyllä, isä, sanoi Villefort, — olen hyvin ihastunut. Mutta en odottanut laisinkaan tuloanne ja sen vuoksi jouduin hiukan hämilleni.
— Mutta, rakas ystävä, sanoi Noirtier istuutuen, — minäkin voisin sanoa samaa. Sinähän ilmoitit kihlajaistenne olevan helmikuun 28. päivänä, ja maaliskuun 3. päivänä olet Pariisissa?
— Se on kyllä totta, isä, sanoi Gérard lähestyen Noirtier'ta. — Mutta teidän ei tarvitse moittia minua tännetulostani, sillä sen kautta ehkä pelastan teidät.
— Todellakin, sanoi Noirtier oikaisten itsensä rennoksi nojatuoliin. — Todellakin! Kerrohan herra virkamies tarkemmin, se mahtaa olla hauskaa.
— Isä, olettehan kuullut puhuttavan eräästä bonapartelaisesta yhdistyksestä, jonka kokouspaikka on Saint-Jacques-kadun varrella.
— Numerossa 53. Olen, sillä olen sen varapuheenjohtaja.
— Isä, teidän kylmäverisyytenne saa minut aivan vapisemaan.
— Minkä sille voin, rakkaani? Kun vuoripuolue ajoi minut maanpakoon, kun lähdin Pariisista olkikuormassa, kun Robespierren vainukoirat ajoivat minua takaa Bordeaux'n tasangoilla, niin tottuu yhteen ja toiseen. Jatka siis. No niin, mitä on tapahtunut Saint-Jacques-kadun yhdistyksessä?
— Siellä on tapahtunut se, että sinne kutsuttiin kenraali Quesnel, ja että kun kenraali Quesnel oli kello yhdeksän illalla lähtenyt kotoaan, löydettiin hänet kahta päivää myöhemmin Seine-virrasta.
— Kuka sinulle on kertonut tämän kauniin jutun?