— Että minun täytyy kuolla, Mercedes, koska niin vaaditte.
— Kuolla! Kuka sen on sanonut? Kuka puhuu kuolemasta? Mistä tuo kuoleman ajatus on teihin tullut?
— Ette kai otaksu, että tultuani julkisesti häväistyksi koko katsomon läsnä ollessa, ystävienne ja poikanne läsnä ollessa, saatuani taisteluhaasteen lapselta, joka kerskailee anteeksiannollani kuin voitolla, ette kai otaksu, että minulla on enää halua elää hetkeäkään. Lähinnä teitä, Mercedes, olen rakastanut itseäni, omaa arvoani, tarkoitan sitä voimaa, jolla nousin muiden miesten yläpuolelle. Tämä voima oli elämäni. Yhdellä ainoalla sanalla sen murskaatte. Minä kuolen.
— Mutta eihän tästä kaksintaistelusta tule mitään, koska te annatte anteeksi.
— Kaksintaistelu tapahtuu, sanoi Monte-Cristo, — mutta poikanne veren sijasta, joka olisi vuotanut maahan, tuleekin minun vereni sitä kostuttamaan.
Mercedes kiljahti ja syöksyi Monte-Cristoa kohden, mutta samassa hän pysähtyi.
— Edmond, sanoi hän, — meidän yläpuolellamme on Jumala, koska te elätte, koska olen nähnyt teidät jälleen, ja minä luotan häneen koko sydämestäni. Odottaessani hänen apuaan luotan sanaanne. Sanoittehan, että poikani jää eloon, jää eloon?
— Hän jää, sanoi Monte-Cristo kummastuen, että Mercedes vastustelematta, hämmästymättä oli ottanut hänen uhrauksensa vastaan.
Mercedes ojensi kätensä kreiville.
— Edmond, sanoi hän kyynelsilmin, — kuinka kauniisti menettelette, kuinka suuri on tekonne, kuinka ylevää se, että olette säälinyt vaimoparkaa, joka saapuu luoksenne toivoen aivan muuta kuin mitä onkaan saanut. Suru on minua enemmän vanhentanut kuin ikä, enkä enää voi hymylläni enkä katseellani muistuttaa Edmondille tuota Mercedestä, jota hän niin ennen tuntikausia katseli. Uskokaa minua, Edmond, sanoinhan, että minäkin olen paljon kärsinyt; murheellista on nähdä elämänsä kuluvan, eikä siitä ole jäänyt jäljelle ainoatakaan iloa, ainoatakaan toivoa. Mutta se vain todistaa, että kaikki ei lopu maalliseen eloon. Ei, sen tunnen kaikesta siitä, mikä vielä sydämessäni liikkuu. Sanon kerta vielä, Edmond, tuollainen anteeksiantaminen on suurta, kaunista ja jaloa!