Hän kysyi tuttavalliseen tapaansa, miten kreivi voi, riensi portaita ylös toiseen kerrokseen ja tapasi Monte-Criston portaitten yläpäässä.
Nähdessään nuoren miehen kreivi pysähtyi. Andrea Cavalcanti oli kerran päässyt vauhtiin, ja silloin ei häntä enää mikään voinut pidättää.
— Hyvää päivää, rakas herra Monte-Cristo, sanoi hän kreiville.
— Kas, herra Andrea, sanoi tämä puolittain ivallisella äänellä. — Miten voitte?
— Verrattomasti, niin kuin näette. Minulla on teille paljon sanottavaa. Mutta sanokaa ensiksi, oletteko tulossa vai menossa?
— Menossa.
— Jotta en viivyttäisi teitä, tulen, jos sallitte, teidän vaunuihinne, ja Tom saa tuoda omat ajoneuvoni jäljestä.
— Ei suinkaan, sanoi kreivi tuskin huomattavan ivallisesti hymyillen, sillä hän ei tahtonut olla nuoren miehen seurassa. — Ei, mieluummin otan teidät täällä vastaan, rakas herra Andrea. Huoneessa keskustelee mukavammin, eikä ajaja ole kuuntelemassa puhettamme.
Kreivi meni toisen kerroksen pieneen salonkiin, istuutui ja laskien jalkansa ristiin viittasi nuorta miestä vuorostaan istumaan. Andrea katsoi hymyillen kreiviin.
— Tiedättehän, että tänä iltana on avioliittosopimuksen allekirjoitus; se tapahtuu kello yhdeksältä appeni luona.