— Kas niin, sanoi Eugénie, — sillä välin kun muutan pukua, sulje sinä matkalaukku.
Louise painoi heikoilla käsivarsillaan kaikin voimin kantta kiinni.
— Minä en jaksa painaa kyllin kovasti, sanoi hän. — Sulje sinä.
— Sehän on totta, sanoi Eugénie nauraen. — Unohdin aivan, että minä olen Herkules ja sinä vain kalpea Omfale.
Ja nuori tyttö painoi polvensa matkalaukun päälle ja ponnisti voimakkain käsivarsin, kunnes matkalaukun molemmat puoliskot painuivat yhteen ja neiti d'Armilly pujotti lukon paikalleen kummastakin silmukasta.
Tämän tehtyään Eugénie avasi kaapin, jonka avain oli hänen taskussaan, ja otti sieltä vuorillisen, sinertävän matkaviitan.
— Näethän, että olen ajatellut kaikkea. Kun sinulla on tämä viitta ylläsi, ei sinun tule vilu.
— Entä sinä?
— Mitä minusta, tiedäthän, ettei minun koskaan ole vilu. Sitä paitsi miehen vaatteissa…
— Aiotko täällä muuttaa pukua?