Saatuaan kengät jalkaansa ja sidottuaan kaulahuivinsa hän lähestyi uudelleen ikkunaa ja kohotti musliiniverhoa.
Santarmi oli paikallaan, mutta nuori mies näki lisäksi toisen santarmin niiden portaiden juurella, joita myöten hänen oli mentävä pihalle ja kolmannen ratsain ladattu musketti kädessään portilla, josta hänen täytyi kulkea päästäkseen pois majatalosta.
Tämä kolmas santarmi oli vaarallisin, sillä hänen ympärilleen oli kokoontunut suuri joukko uteliasta väkeä, joka aivan täytti porttiaukon.
— Minua ajetaan takaa! oli Andrean ensimmäinen ajatus. — Perhana!
Nuoren miehen kasvot kalpenivat, hän katsoi levottomana ympärilleen. Hänen huoneestaan samoin kuin kaikista muistakin saman kerroksen huoneista pääsi pois vain yhtä tietä, pihanpuoleisen parvekkeen kautta.
— Olen hukassa! oli hänen seuraava ajatuksensa.
Andrean asemassa olevalle miehelle merkitsi kiinnijoutuminen vankeutta, tuomiota ja kuolemaa, ehdotonta kuolemaa.
Hän puristi suonenvedontapaisesti molemmilla käsillään päätään ja luuli jo tulevansa pelosta hulluksi.
Mutta pian syttyi hänessä toiveikas mielijohde. Heikko hymy nousi kalvenneille huulille ja kauhusta vääntyneille poskille.
Hän katsahti ympärilleen. Pöydällä oli marmorinen kirjoitusteline, mustetta ja paperia.