— Ette siis tiedä, kuka tahtoo teidät surmata?
— En, sanoi Valentine. — Miksi kukaan tahtoisi surmata minut?
— Kohta saatte hänet nähdä, sanoi Monte-Cristo kuulostellen.
— Millä tavoin? kysyi Valentine katsoen kauhuissaan ympärilleen.
— Tänä iltana ei teillä ole kuumetta ettekä houraile, tänä iltana olette aivan valveillanne; kohta kello on kaksitoista, ja sinä hetkenä murhaajat liikkuvat.
— Hyvä Jumala, hyvä Jumala! sanoi Valentine kuivaten hikeä otsaltaan.
Kello löi kaksitoista hitaasti ja juhlallisesti, ja jokainen lyönti osui aivan kuin vasaranisku nuoren tytön sydämeen.
— Valentine, jatkoi kreivi, — ponnistakaa kaikki voimanne, hillitkää sydäntänne, pysäyttäkää äänenne kurkkuunne, teeskennelkää unta, ja te saatte nähdä, te saatte nähdä!
Valentine tarttui kreivin käteen.
— Olen kuulevinani askelten ääntä, sanoi hän, — lähtekää.