— Hyvä Jumala, kun hän vain ei saisi kärsiä tämän kaiken tähden.
— Te olette enkeli, Valentine.
— Isoisääni ei siis enää aiotakaan surmata?
— Koska teidän kuoltuanne hänen rikkautensa joutuu veljellenne — ellei isoisänne tee häntä perinnöttömäksi —, on arveltu, että tämä rikos oikeastaan on tarpeeton ja sellaisenaan siis sitäkin vaarallisempi.
— Ja naisenko aivoissa tällainen tuuma on voinut syntyä! Hyvä Jumala, hyvä Jumala!
— Muistatteko Perugian majatalon lehtimajan? Muistatteko ruskeapukuista miestä, jolta äitipuolenne tiedusteli aqua tofanasta? Silloin tuo helvetillinen tuuma heräsi hänen aivoissaan.
— Jos asian laita todellakin on niin, sanoi nuori tyttö purskahtaen itkuun, olen kuolemaan tuomittu.
— Ette, Valentine, ette, sillä minä olen edeltäpäin aavistanut kaiken. Vihollisemme on voitettu, koska hänet tunnemme ja tiedämme. Te saatte elää, Valentine, elää rakastaaksenne ja saadaksenne rakkautta, tullaksenne onnelliseksi ja tehdäksenne jalon miehen onnelliseksi. Mutta voidaksenne elää täytyy teidän ehdottomasti luottaa minuun.
— Määrätkää, mitä minun tulee tehdä.
— Teidän tulee sokeasti nauttia kaikkea sitä, mitä minä teille annan.