Villefort palasi huoneeseensa. Avrigny meni piirilääkärin luo, jonka tehtävänä on antaa kuolintodistus ja jota sen vuoksi sanotaan kuolleitten lääkäriksi. Noirtier ei tahtonut lähteä Valentinen luota.
Puolen tunnin päästä Avrigny palasi virkaveljensä seurassa. Portti oli suljettu, ja kun portinvartija oli karannut muiden palvelijoitten mukana, täytyi Villefort'in itse mennä avaamaan.
Mutta hän pysähtyi portaille, hänellä ei ollut enää rohkeutta mennä kuolinhuoneeseen. Lääkärit menivät sinne keskenään.
Noirtier oli vuoteen vieressä, yhtä kalpeana, liikkumattomana ja mykkänä kuin vainajakin.
Kuolleitten lääkäri lähestyi välinpitämättömästi, niin kuin ainakin mies, joka puolet elämästään viettää kuolleitten seurassa, nosti nuoren tytön päällä olevaa peitettä ja avasi vain hiukan huulia.
— Oh, sanoi Avrigny huoaten, — tyttöparka, hän on todellakin kuollut.
— Niin on, vastasi lääkäri lyhyesti laskien peitteen jälleen Valentinen kasvoille.
Noirtier'n rinnasta nousi kumea korina.
Avrigny kääntyi, vanhuksen silmät kipinöivät. Tohtori ymmärsi, että vanhus tahtoi nähdä tyttärensä. Hän lähestyi vuodetta, ja sillä välin kuin kuolleitten lääkäri pisti klooriveteen sormensa, joilla hän oli koskettanut vainajan huulia, paljasti Avrigny tyynet ja kalpeat kasvot, kauniit kuin nukkuvan enkelin.
Noirtier'n silmäkulmaan ilmestyvä kyynel oli vanhuksen kiitos.