Tarkastaja kääntyi hymyillen kuvernöörin puoleen:
— En tiedä, miksi meidän täytyy käydä näillä tarpeettomilla tarkastusmatkoilla. Kun on nähnyt yhden vankilan, niin tuntee sata. Kun on kuulustellut yhtä vankia, niin on kuulustellut tuhatta. Kaikki on aina samaa. Ruoka on huonoa, ja he ovat syyttömiä. Onko täällä muunlaisia vankeja?
— Meillä on raivoisia ja vaarallisia vankeja, joita pidämme maanalaisissa tyrmissä.
— Menkäämme katsomaan, sanoi tarkastaja hyvin väsyneesti, — täyttäkäämme tehtävämme viimeiseen asti. Menkäämme tyrmiin.
— Odottakaahan, sanoi kuvernööri, — kunnes mennään noutamaan pari miestä. Vangit tekevät toisinaan elämäänsä kyllästyneinä epätoivoisia tekoja tullakseen kuolemaantuomituiksi. Te voisitte joutua tällaisen teon uhriksi.
— Ryhtykää siis varokeinoihinne, sanoi tarkastaja.
Lähetettiin noutamaan kaksi sotamiestä ja alettiin astua alas portaita, jotka olivat niin pahanhajuiset, likaiset ja homeiset, että sellaiseen paikkaan pistäytyessäkin alkoi näkö, hajuaisti ja hengitys kärsiä.
— Oh, sanoi tarkastaja tultuaan portaiden puoliväliin, — kuka hiisi täällä voi asustaa?
— Kaikkein pahimmanlaatuinen kapinaanyllyttäjä, josta meille nimenomaan ilmoitettiin, että hän voi tehdä vaikka mitä.
— Onko hän yksinään?