— Olen tuonut kuitin.
— Rakas herra Boville, sanoi Danglars. — Teidän leskenne ja orponne saavat luvallanne odottaa kaksikymmentäneljä tuntia, sillä kreivi Monte-Cristo, jonka näitte täältä lähtevän… Näittehän hänet?
— Näin, entä sitten?
— No niin, kreivi Monte-Cristo vei heidän viisi miljoonaansa!
— Kuinka niin?
— Kreivillä oli liikkeessäni rajaton luotto, jonka oli hänelle antanut Thomson & French Roomassa. Hän tuli yhdellä kertaa pyytämään minulta viittä miljoonaa. Annoin hänelle osoituksen valtionpankkiin, jonne rahani on sijoitettu, ja pelkään, että pankinjohtajasta tuntuisi kummalliselta, jos yhtenä päivänä ottaisin sieltä kymmenen miljoonaa… Kahtena päivänä, lisäsi Danglars hymyillen — se ei herätä mitään huomiota.
— Mitä! huudahti Boville voimatta oikein uskoa korviaan. — Viisi miljoonaa tuolle herralle, joka läksi täältä ja tervehti minua, aivan kuin olisi minut tuntenut.
— Ehkä hän tunteekin teidät, vaikka te ette tunne häntä. Kreivi Monte-Cristo tuntee kaikki ihmiset.
— Viisi miljoonaa!
— Tässä on hänen kuittinsa. Tehkää niin kuin pyhä Tuomas, katsokaa ja koettakaa.