— Rakas lapsi, sanoi Mercedes koettaen turhaan pidättää kyyneltä, joka kimalteli hänen silmänurkassaan.
— Ei puuttunut enää muuta kuin että tulitte onnettomaksi, ja rakkauteni muuttui jumaloimiseksi.
— En ole onneton, niin kauan kuin minulla on poikani, sanoi Mercedes. — Minä en tule onnettomaksi, niin kauan kuin saan pitää hänet.
— Se on kyllä totta, sanoi Albert, — mutta nyt tulee koettelemus. Muistattehan, äiti, mitä olemme sopineet?
— Olemmeko jotakin sopineet? kysyi Mercedes.
— Olemme, että te jäätte asumaan Marseilleen ja että minä lähden Afrikkaan, jossa teen uuden nimeni kunnioitetuksi.
Mercedes huokasi.
— No niin, äiti, eilisestä asti olen kuulunut spahiväkeen, lisäsi nuori mies luoden katseensa alas häveten, tajuamatta, kuinka jaloa oli hänen vapaaehtoinen arvonalennuksensa. — Mielestäni oli ruumiini omani ja voin sen siis myydä. Eilen astuin toisen sijasta väkeen. Olen myynyt itseni, niin kuin sanotaan, jatkoi hän koettaen hymyillä, — ja sain suuremman hinnan kuin luulinkaan, nimittäin kaksituhatta frangia.
— Siis nuo tuhat frangia…? sanoi Mercedes vapisten.
— Ovat puolet summasta, äiti. Toinen puoli maksetaan vuoden päästä.