— Kyllä, vastasi kuvernööri. — Mutta epäilemättä löydätte siitä hyvin ankaria syytöksiä.
— Armollinen herra, sanoi Dantès, — tiedänhän, ettette omasta tahdostanne voi päästää minua täältä pois, mutta voittehan jättää anomukseni esivallalle, voitte vaatia tutkintoa, voitte asettaa minut tuomittavaksi. Tuomiota juuri minä tahdon. Tahdon tietää, minkä rikoksen olen tehnyt ja mihin rangaistukseen olen tuomittu, sillä katsokaahan, epävarmuus on pahin rangaistus.
— Valaiskaa minulle tietä, sanoi tarkastaja.
— Huomaan äänestänne, sanoi Dantès, — että olette heltynyt. Sanokaa minulle, että saan toivoa.
— Sitä en voi sanoa, vastasi tarkastaja. — En voi luvata muuta kuin tarkastaa teitä koskevat asiapaperit.
— Silloin olen vapaa, silloin olen pelastettu!
— Kuka teidät vangitutti? kysyi tarkastaja.
— Herra Villefort, vastasi Dantès. — Menkää hänen luokseen ja puhukaa hänen kanssaan.
— Herra Villefort ei ole enää kokonaiseen vuoteen ollut Marseillessa. Hän on Toulousessa.
— Sitten en enää ihmettelekään, sanoi Dantès, — ainoa suojelijani on poissa.