— Olen jo kauan tuntenut sinut siksi röyhkeäksi keikariksi, joka ratsasteli pitkin Champs-Elysées'tä…
— Champs-Elysées'tä. Ahaa, jo polttaa, niin kuin sokkosilla sanotaan… Champs-Elysees'tä. Kas niin, puhelkaamme hiukan isästäni.
— Mikä minä sitten olen?
— Te, hyvä herra, olette vain kasvatusisäni… En luule, että te annoitte käytettäväkseni nuo satatuhatta frangia, jotka olen pannut menemään neljässä viidessä kuukaudessa. Te ette ole tyrkyttänyt minulle italialaista aatelismiestä isäksi. Te ette toimittanut minulle pääsyä hienoon maailmaan ettekä kutsunut minua päivällisille Auteuiliin yhdessä hienojen ihmisten kanssa, joiden joukossa oli kuninkaallinen prokuraattori. Jos olisin tehnyt lähempää tuttavuutta hänen kanssaan, siitä olisi minulle nyt hyötyä. Te ette taannut minulle paria miljoonaa siihen aikaan, kun tämä ikävä tapaus sattui ilmaisemaan entisyyteni… Puhukaahan suunne puhtaaksi, kunnioitettava korsikalainen, puhukaa…
— Mitä minun siis pitäisi sinulle sanoa?
— Kyllä minä autan. Puhuittehan äsken Champs-Elysées'tä, kunnon kasvatusisäni.
— Entä sitten?
— Champs-Elysées'n varrellahan asuu eräs rikas, hyvin rikas herra.
— Sama, jonka luona olit varastamassa ja murhaamassa, häntäkö tarkoitat?
— Luultavasti samaa.