Palvelija laski kullatun hopeakupin leposohvan vieressä olevalle pöydälle, jolla oli asiapapereita niin kuin kaikkialla muuallakin. Sitten hän poistui.
Villefort katseli hetkisen synkkänä kuppia, sitten hän äkkiä tarttui hermostuneesti siihen ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella. Hän melkein toivoi, että siinä olisi ollut myrkkyä. Hän olisi tahtonut kuolla ja päästä täyttämästä tekoa, joka oli kuolemaakin pahempi. Sitten hän nousi ja käveli huoneessa edestakaisin; hänen huulillaan oli kauhistuttava hymy.
Suklaa oli vaaratonta, Villefort ei tuntenut mitään myrkytyksen oireita.
Aamiaisen aika tuli. Villefort ei ilmestynyt pöytään. Kamaripalvelija tuli työhuoneeseen.
— Rouva pyytää ilmoittamaan, että kello on lyönyt yksitoista ja että istunto alkaa kello kaksitoista.
— Entä sitten? kysyi Villefort.
— Rouva on pukeutunut. Hän on valmiina ja kysyy, tuleeko hän herran seurassa?
— Minne?
— Oikeuspalatsiin.
— Minkä vuoksi?