— Mutta, lausui apotti, — jos hallitus voisi saada minun avullani tavattoman suuren summan, esimerkiksi viisi miljoonaa.
— Te arvasitte summan suuruudenkin, sanoi tarkastaja vuorostaan kääntyen kuvernöörin puoleen.
— Odottakaahan, sanoi apotti nähdessään tarkastajan aikovan lähteä, — meidän ei välttämättömästi tarvitse olla kahden. Herra kuvernööri voi varsin hyvin kuulla keskustelumme.
— Rakas apotti, sanoi kuvernööri, — pahaksi onneksi me jo osaamme ulkoa sen, mitä aiotte sanoa. Kysymys on teidän aarteestanne, eikö niin?
Faria loi silmänsä häntä pilkkaavaan mieheen, ja puolueeton katsoja olisi kyllä huomannut, että tästä katseesta loisti järki ja totuus.
— Juuri niin, sanoi hän, — mistä muusta minä puhuisin kuin siitä?
— Herra tarkastaja, jatkoi kuvernööri, — voin teille kertoa tämän jutun yhtä hyvin kuin apottikin, sillä neljä viisi vuotta olen saanut kuulla sitä samaa jauhettavan.
— Mikä todistaa, sanoi apotti, — että olette, herra kuvernööri, sellainen, joista Raamattu sanoo, että heillä on silmät eivätkä näe, ja korvat eivätkä kuule.
— Rakas apotti, sanoi tarkastaja, — hallitus on kaikeksi onneksi rikas eikä kaipaa teidän rahojanne. Säästäkää siis ne siihen päivään asti, jolloin lähdette vankilasta.
Apotin silmät laajenivat. Hän tarttui tarkastajan käteen.