— Surkuttelen kyllä, vaikka hän olikin omassa elementissään.
— Mitä sillä tarkoitatte?
— Kerrottiin näet, että tämä onneton oli aikoinaan ollut meriupseeri ja joutunut kiinni bonapartelaisuutensa tähden.
— Totuus! ajatteli kreivi, — Jumala on luonut sinut nousemaan laineista ja liekeistä. Tuon merimiesraukan muisto siis elää muutamien mielessä. Hänen kamalaa tarinaansa kerrotaan lieden ääressä, ja kuulija värisee ajatellessaan, miten hän putosi ilman halki upotakseen syvään mereen.
— Eikö koskaan ole kuultu hänen nimeään? kysyi kreivi ääneen.
— Ei ole, sanoi vahti, — kuinka se olisikaan ollut mahdollista? Hänestä ei tiedetty muuta, kuin että hänen numeronsa oli 34.
— Villefort, Villefort! mutisi kreivi. — Sitä numeroa olet varmaankin usein hokenut, kun haamuni unettomina öinä vainosi sinua.
— Tahtooko herra nähdä vielä muuta? kysyi portinvartija.
— Kyllä, näyttäkää minulle tuon apotti-raukan tyrmä.
— Ahaa, numero 27:n?