Nuoren miehen pää painui kumaraan.
— Olen antanut teille lupaukseni, sanoi hän oltuaan hetkisen vaiti ja ojentaen kätensä Monte-Cristolle. — Mutta muistakaa…
— Lokakuun viidentenä päivänä odotan teitä Monte-Criston saarella, Morrel. Neljäntenä päivänä on purjevene teitä varten valmiina Bastian satamassa. Veneen nimi on Eurus. Mainitsette nimenne kapteenille, ja hän tuo teidät luokseni. Asia on siis sovittu, Maximilien, onhan?
— On, kreivi, ja minä toimin määräysten mukaan. Mutta muistakaa, että lokakuun viidentenä päivänä…
— Voi teitä lasta, joka ette vielä tiedä, mitä miehen lupaus on… Olen parikymmentä kertaa sanonut teille, että jos sinä päivänä vielä haluatte kuolla, niin minä autan teitä, Morrel. Hyvästi.
— Jätättekö minut?
— Jätän, minulla on asiaa Italiaan. Jätän teidät yksin, surun saaliiksi, tuon mahtavan kotkan saaliiksi, jonka Herra lähettää tuomaan valittunsa jalkojensa juureen. Kertomus Ganymedeksesta ei ole mikään taru, Maximilien, se on vertaus.
— Milloin lähdette?
— Heti paikalla. Höyrylaiva odottaa minua, tunnin päästä olen jo loitolla teistä. Seuraatteko minua satamaan asti?
— Mielelläni, kreivi.