Danglars leikkasi huoaten paistia; se oli hänen mielestään kovin laiha niin suurella summalla ostetuksi.
Peppino luki tarkkaan paperin, pisti sen taskuunsa ja ryhtyi taas syömään keittoaan.
116. Anteeksianto
Seuraavana päivänä Danglars'in oli jälleen nälkä. Luolan ilma kiihotti kovasti ruokahalua. Vanki luuli, ettei hänen tänä päivänä tarvinnut maksaa mitään. Säästäväisenä miehenä hän oli piilottanut puolet paistista ja leivästä kammionsa nurkkaan.
Mutta tuskin hän oli syönyt, kun hänen jo tuli jano. Sitä hän ei ollut ottanut lukuun.
Hän taisteli janoa vastaan, kunnes tunsi kielensä tarttuvan kitalakeensa.
Kun hän ei enää voinut janoaan vastustaa, hän huusi vartijaa. Tämä oli uusi mies.
Danglars arveli viisaimmaksi keskustella entisen tuttavansa kanssa. Hän kutsui Peppinoa.
— Tässä olen, teidän ylhäisyytenne, sanoi Peppino rientäen kiireesti paikalle. — Mitä haluatte?
— Juotavaa, sanoi vanki.