Ja hänen kätensä ojentui pöytää kohden tarttuakseen tikariin.
— Ystävä, sanoi Valentine suloisesti hymyillen, — heräähän toki ja katso minuun.
Morrel kirkaisi, ja houraillen, epäillen, sokaistuna hän vaipui polvilleen kuin taivaallisen näyn edessä…
Seuraavana päivänä heti aamun koittaessa Morrel ja Valentine kävelivät käsitysten rannalla. Valentine kertoi, miten kreivi oli ilmestynyt hänen huoneeseensa, ilmaissut kaiken, antanut hänen päästä rikoksesta täyteen selvyyteen, ja pelastanut hänet kuolemasta aivan kuin ihmeen kautta, antaen kaikkien luulla hänen kuolleen.
Luolan ovi oli ollut auki, ja he olivat lähteneet liikkeelle. Aamutaivaan kirkkaudessa loistivat vielä viimeiset yön tähdet.
Silloin Morrel huomasi kallion varjossa miehen, joka odotti viittausta tullakseen lähemmäksi. Hän osoitti tätä miestä Valentinelle.
— Se on Jacopo, purjealuksen kapteeni, sanoi Valentine.
Hän viittasi miehen lähemmäksi.
— Onko teillä meille jotakin asiaa? kysyi Morrel.
— Minun piti antaa teille kirje kreivin puolesta.