Edmond luuli näkevänsä unta, hän häilyi epäilyksen ja ilon välillä.
— Olin niin kauan ilmoittamatta salaisuuttani teille, sanoi Faria, — sen vuoksi, että tahdoin teitä koetella ja sitten äkkiä ilahduttaa teitä. Jos olisimme paenneet ennen taudinkohtausta, niin olisin vienyt teidät Monte-Criston saareen. Nyt, jatkoi hän hymyillen, — saatte te viedä minut sinne. No niin, Dantès, ette edes kiitä minua?
— Tuo aarre on teidän yksin, ystäväni, sanoi Dantès, — minulla ei ole siihen mitään oikeutta. Enhän minä ole sukulaisenne.
— Olette poikani, Dantès! huudahti vanhus. — Olettehan vankeuteni lapsi, kun pappisvirkani kielsi minulta avioliiton. Jumala lähetti teidät lohduttamaan samalla kertaa miestä, joka ei voinut olla isä, ja ihmistä, joka ei voinut olla vapaa.
Ja Faria ojensi sen kätensä, jota hän voi vielä liikuttaa, nuorelle miehelle, joka itkien vaipui hänen syliinsä.
19. Kolmas taudinkohtaus
Aarre tuli nyt Farian silmissä entistä arvokkaammaksi, kun se voi hyödyttää sitä henkilöä, jota hän rakasti omana poikanaan. Joka päivä hän kuvaili aarteen suuruutta ja selitti Dantèsille, mitä nykyajan ihminen voi saada aikaan omistaessaan kolme- tai neljätoista miljoonaa ja käyttäessään sen ystäviensä hyväksi. Silloin Dantèsin kasvot synkistyivät, sillä hän muisti kostovalan, jonka oli vannonut, ja hän ajatteli, kuinka paljon nykyaikana mies, jolla on kolme- tai neljätoista miljoonaa, voi tehdä pahaa vihamiehilleen.
Apotti ei tuntenut Monte-Criston saarta, mutta Dantès tunsi. Hän oli monesti purjehtinut ohi tämän saaren, joka oli kahdenkymmenenviiden peninkulman päässä Pianosasta, Korsikan ja Elban saaren välillä, ja kerran hän oli sinne noussut maihinkin. Tämä saari oli aina ollut aivan asumaton. Se on melkein keilan muotoinen kallio, ja vulkaaninen voima oli nostanut sen meren pohjasta.
Dantès piirsi Farialle saaren kartan, ja apotti neuvoi, miten hänen tuli käyttää rikkauksiaan.
Mutta Dantès ei ollut läheskään niin innostunut ja luottavainen kuin vanhus. Hän oli kyllä aivan varma siitä, että apotti ei ollut hullu, ja se tapa, millä hän oli keksinyt salaisuuden, lisäsi vain hänen ihailuaan, mutta hän ei voinut uskoa, että tämä aarre vieläkin olisi koskematta.