Ja hän alkoi epätoivon voimalla uida.
Äkkiä hän huomasi jo ennestäänkin tumman taivaan mustenevan yhä enemmän ja synkän pilven painuvan häntä kohden. Samassa hän tunsi kovan pistoksen polvessaan. Mielikuvitus sanoi silloin heti, että häneen oli ammuttu kuula ja että hän aivan kohta kuulee pyssyn pamahduksen. Mutta mitään laukausta ei kuulunut. Dantès ojensi kätensä ja tunsi sen koskettavan johonkin kiinteään; hän koukisti oikeata jalkaansa, ja se kosketti maahan. Silloin hän huomasi, mitä oli pitänyt pilvenä.
Kahdenkymmenen askelen päässä hänestä oli omituinen kallioryhmä, joka muistutti parhaimman palamisensa aikana kivettynyttä nuotiota. Se oli Tiboulenin saari.
Dantès nousi vedestä ja vaipui Jumalaa kiittäen teräville kiville, jotka tänä hetkenä tuntuivat hänestä pehmeämmiltä kuin pehmein vuode.
Sitten hän välittämättä tuulesta ja myrskystä ja juuri alkavasta sateesta vaipui väsymyksen uuvuttamana uneen ja nukkui niin kuin mies, jonka ruumis herpaantuu, mutta jonka sielu valvoo odottamattoman suuren onnen vallassa.
Tunnin päästä Edmond heräsi kamalaan ukkosen jyrähdykseen. Myrsky oli päässyt valloilleen ja pieksi ilmaa täydellä raivolla. Toisinaan lensi salama taivaalta aivan kuin tulinen käärme valaisten laineet ja pilvet, jotka kiitivät toistensa tieltä.
Dantèsin merimiessilmä ei ollut häntä pettänyt. Hän oli noussut todellakin sille saarelle, jonka nimi on Tiboulen. Hän tiesi, että se oli autio, alaston, ja että siinä ei ollut missään suojaa. Mutta heti kun myrsky tyyntyisi, hän uisi Lemairen saareen, joka oli yhtä alaston, mutta isompi ja siis myös turvallisempi.
Pitkälle ulottuvan kallionkielekkeen alle Dantès pääsi toistaiseksi turvaan, sinne hän pakeni, ja melkein samalla hetkellä alkoi myrsky raivota täydellä voimallaan.
Edmond tunsi kallion vapisevan. Laineet löivät jättiläiskorkean pyramidin juurta vastaan, ja pärskeet osuivat häneen asti. Vaikka hän olikin aivan turvassa, niin hänet valtasi keskellä tätä myrskyn mylvintää ja salamoiden tulikieliä aivan kuin pyörryttävä huumaus. Hän oli tuntevinaan, miten koko saari vapisi hänen allaan ja miten se aivan kuin ankkuroitu alus katkoi köydet ja joutui keskelle myrskyn pyörteitä.
Hän muisti olleensa kokonaisen vuorokauden syömättä. Hänen oli nälkä ja jano.