Mutta Dantès sanoi mieluummin kuolevansa siihen, missä oli, kuin kärsivänsä kantamisen kamalia tuskia, niin heikko hän oli.
— Käyköön kuinka tahansa, sanoi laivuri, — mutta kukaan ei voi syyttää, että olisimme jättäneet teidän kaltaisenne kunnon toverin pulaan. Lähdemme vasta illalla.
Mutta Dantès ei tahtonut, että hänen tähtensä poikettaisiin suunnitelmasta.
— Olen ollut varomaton, sanoi hän laivurille, — ja saan nyt kärsiä varomattomuudestani rangaistuksen. Jättäkää minulle laivakorppuja, pyssy, ruutia ja kuulia ampuakseni vuohia tai puolustaakseni itseäni ja kuokka laatiakseni sen avulla majan itselleni, jos satutte liian kauan viipymään.
Laivuri katsahti alukseen, joka kellui pienessä satamassa odottaen vain miehistöänsä lähteäkseen matkalleen heti.
— Mitä meidän tulee tehdä, Maltalainen, sanoi hän. — Emmehän voi sinua sillä tavoin jättää, mutta emmehän voi tännekään jäädä?
— Lähtekää, lähtekää, huudahti Dantès.
— Viivymme ainakin viikon poissa, sanoi laivuri, — ja meidän täytyy tehdä kierros tullaksemme sinut noutamaan.
— Kuulkaahan, sanoi Edmond, — jos parin kolmen päivän päästä tapaatte kalastajaveneen tai jonkin muun purren, joka on tulossa näille vesille, niin lähettäkää se minua noutamaan. Minä maksan kaksikymmentäviisi piasteria päästäkseni takaisin Livornoon. Ellette sellaista kohtaa, niin palatkaa silloin.
Laivuri pudisti päätään.