Tällä kertaa hän vaipui polvilleen, painoi molemmin käsin kiivaasti sykkivää sydäntään ja lausui rukouksen, jonka Jumala yksin ymmärsi.
Kohta hän rauhoittui ja tunsi itsensä onnelliseksi, sillä vasta nyt hän käsitti, minkä aarteen omistaja hän oli.
Hän alkoi laskea omaisuuttaan. Kultatankoja oli tuhat, ja jokainen painoi kolme naulaa. Sitten hän kokosi kaksikymmentäviisituhatta kultarahaa, joista jokainen oli kahdeksankymmenen frangin arvoinen, kaikissa niissä oli paavi Alexander VI:n ja hänen edeltäjiensä kuva, ja hän huomasi, että kirstu oli vielä puolillaan. Sen jälkeen hän kymmenen kertaa otti kahmalollisen jalokiviä, helmiä ja timantteja, joista monet olivat entisajan kultaseppien tekemissä kehyksissä ja joilla siis sen johdosta oli vielä suurempi arvo kuin pelkän kiven.
Dantès huomasi päivän vähitellen painuvan mailleen. Hän luuli jonkun yllättävän hänet, jos hän jäisi luolaan, ja hän poistui sieltä pyssy olallaan. Illallisekseen hän nautti muutaman korpun ja muutaman siemauksen rommia. Sitten hän laski kiven paikoilleen, asettui sen päälle pitkälleen ja nukkui ainoastaan muutaman tunnin suojellen ruumiillaan luolan suuta.
25. Tuntematon
Päivä koitti. Dantès odotteli jo kauan sitä silmät auki. Sen ensimmäisten säteiden loistaessa hän nousi saaren korkeimmalle kohdalle ja tähysteli. Kaikki oli autiota.
Hän laskeutui alas, nosti kiven paikoiltaan, täytti taskunsa jalokivillä, asetteli parhaimpansa mukaan kirstun laudat ja raudat paikoilleen, peitti sen maalla, polki sen kovaksi, heitti päälle hiekkaa, jotta äsken kaivettu kohta tulisi samanlaiseksi kuin muukin osa luolaa. Hän poistui luolasta, pani laatan paikoilleen luolan suulle, kokosi sen päälle erikokoisia kiviä, kantoi multaa niiden väliin, istutti siihen myrttejä ja sanajalkoja, kasteli niitä, jotta ne näyttäisivät tuoreilta, lakaisi kaikki jäljet umpeen ja odotti kärsimättömänä toveriensa tuloa. Nyt hän ei enää tahtonut kuluttaa aikaansa katselemalla rikkauksiansa ja jäämällä Monte-Criston saareen suojelemaan aarteitaan kuin lohikäärme. Nyt hänen täytyi palata elämään, ihmisten seuraan, ja ottaa itselleen se asema, vaikutus ja valta, joka rikkauden avulla on saavutettavissa, sillä rikkaus on suurin valtavoima, minkä ihmislapsi voi omistaa.
Kuudentena päivänä salakuljettajat palasivat. Jo etäältä Dantès tunsi Jeune-Amélien sen muodosta ja kulusta. Hän ryömi aivan kuin haavoittunut Philoktetes satamaan, ja kun hänen toverinsa laskivat maihin, niin hän sanoi yhä vaikeroiden voivansa paremmin. Sitten hän kuunteli heidän matkakertomustaan. He olivat kyllä onnistuneet, mutta olivat tuskin purkaneet lastin, kun saivat tietää tullilaivan lähteneen Toulonin satamasta ja purjehtivan heitä kohden. Silloin he läksivät täyttä kyytiä pakoon ja surivat sitä, että Dantès, joka osasi saada aluksen kiitämään niin tavatonta vauhtia, ei ollut matkassa. Pian he huomasivat takaa-ajavan laivan, mutta yön pimeydessä ja purjehtimalla Korsikan niemen ohitse he olivat päässeet pakoon.
Matka oli ollut hyvin edullinen. Kaikki, varsinkin Jacopo, surivat sitä, että Dantès ei ollut mukana osallisena voitonjaossa, joka nousi viiteenkymmeneen piasteriin miestä kohden. Edmond oli umpimielinen. Hän ei edes hymyillyt kuullessaan, mitä etuja hän olisi saanut nauttia, jos olisi voinut lähteä saaresta. Kun Jeune-Amélie oli tullut Monte-Cristoon yksinomaan häntä noutamaan, niin hän meni vielä samana päivänä alukseen ja seurasi laivuria Livornoon.
Livornossa hän meni erään juutalaisen luo ja myi hänelle neljä pienehköä timanttia viidestätuhannesta frangista kappale.