— Ja Fernand?
— Fernandin on käynyt vieläkin ihmeellisemmin.
— Mutta miten voi katalonialainen kalastaja, jolla ei ole mitään pääomaa eikä sivistystä, tulla rikkaaksi? Sitä minä en voi ymmärtää.
— Ei sitä voi kukaan muukaan. Hänen elämässään täytyy olla jokin kummallinen salaisuus, jota ei kukaan tiedä.
— Mutta mitä tietä hän sitten pääsi tähän korkeaan asemaan tai rikkauteen?
— Molempiin, molempiin. Hänellä on sekä korkea asema että rikkautta.
— Aivanhan te kerrotte minulle satua.
— Siltä kyllä kaikki ensimmältä näyttääkin. Mutta kuulkaahan, niin ymmärrätte. Vähän ennen keisarin paluuta oli Fernandille langennut arpa astua sotapalvelukseen. Bourbonit antoivat hänen olla rauhassa Catalansissa, mutta Napoleon palasi, ylimääräinen sotaväennosto pantiin toimeen, ja Fernandin oli pakko lähteä. Minäkin jouduin sotaväkeen, mutta kun olin Fernandia vanhempi ja olin mennyt vaimoraukkani kanssa naimisiin, niin minut lähetettiin ainoastaan rannikkoa vartioimaan. Fernand määrättiin toimivaan armeijaan. Hän joutui rykmenttinsä mukana rajalle ja otti osaa Lignyn taisteluun. Seuraavana yönä hän oli vartijana erään kenraalin teltan edustalla. Kenraali oli salaisissa väleissä vihollisen kanssa, ja hänen piti samana yönä mennä englantilaisten puolelle. Hän kehotti Fernandia seuraamaan häntä. Fernand suostui, jätti paikkansa ja seurasi kenraalia. Jos Napoleon olisi pysynyt vallassa, niin Fernand olisi siitä hyvästä joutunut sotaoikeuteen, mutta bourbonien palatessa valtaan oli tämä sama seikka hänelle suosituksena. Hän palasi Ranskaan aliupseerina. Kenraali pysyi huomattavassa asemassa ja suosi häntä edelleen. Hänestä tuli kapteeni vuonna 1823, juuri silloin kun Espanjan sota alkoi, samaan aikaan, jolloin Danglars teki ensimmäiset liikeyrityksensä. Fernand oli espanjalainen, hänet lähetettiin Madridiin tutkimaan maanmiestensä mielialaa. Siellä hän tapasi Danglars'in, liittyi häneen, lupasi kenraalilleen apua pääkaupungin ja maaseudun kuningasmielisiltä, sai lupauksia, teki omasta puolestaan sitoumuksia, johti joukot pitkin teitä, jotka hän yksin tunsi, läpi solien, joita kuningasmieliset vartioivat, ja teki tämän lyhyen sodan aikana niin suuria palveluksia, että Trocadéron taistelun jälkeen hänet nimitettiin everstiksi, hän sai kunnialegioonan upseerin ristin ja kreivin arvonimen.
— Oi kohtaloa, kohtaloa! huudahti apotti.
— Mutta siinä ei vielä ole kaikki. Kun Espanjan sota oli loppunut, näytti Euroopalle koittavan rauhan aika ja Fernand huomasi sen hidastuttavan hänen ylenemistään. Mutta Kreikka oli noussut kapinaan Turkkia vastaan ja alkoi käydä vapaustaisteluaan. Kaikkien katseet kääntyivät Ateenaan. Kreikan sääliminen ja auttaminen alkoi olla muotina. Vaikka Ranskan hallitus, niin kuin tiedätte, ei suoranaisesti tukenutkaan Kreikkaa, salli se yksityisten mennä sen palvelukseen. Fernand pyysi ja saikin luvan astua Kreikan sotaväkeen, vaikka hän yhä pysyi Ranskan armeijan listoissa. Vähän sen jälkeen kuultiin, että kreivi Morcerf — se on hänen aatelisnimensä — oli astunut Ali-pashan palvelukseen opastajakenraalina. Ali-pasha sai surmansa, niin kuin tiedätte, mutta ennen kuolemaansa hän antoi Fernandille palkaksi suurehkon rahasumman. Fernand palasi Ranskaan, jossa hänen kenraalinarvonsa vahvistettiin.